Pikkuapu

Arvonlisäveroton siivouspalvelu

Pikkuapu tarjoaa arvonlisäverotonta siivouspalvelua Jyväskylässä ja lähialueilla henkilöille, joiden toimintakyky on pysyvästi tai tilapäisesti alentunut esimerkiksi sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi. Pikkuapu on merkitty sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin vuonna 2024. Alviton ylläpitosiivous maksaa 37,85 €/h ja kertasiivous 42,23 €/h.

  • Ei irtisanomisaikaa
  • 1 h minimiveloitus
  • Tutut siivoojat
  • Palvelemme joka päivä
Mummola-kyltti punaisen puutalon seinällä ja kukkia kaiteella

Kenelle alviton siivous on tarkoitettu?

Arvonlisäveroton siivous on tarkoitettu sinulle tai läheisellesi, jonka toimintakyky on alentunut pysyvästi tai vaikka vain leikkauksesta toipumisen ajaksi. Alentuneen toimintakyvyn syy voi olla esimerkiksi ikääntyminen, sairaus, vamma tai uupumus. Erillistä lääkärintodistusta ei tarvita, vaan palvelun tarpeesta ja tavoitteista tehdään kanssasi kirjallinen palvelusuunnitelma ja sopimus, kuten verottaja edellyttää.

Enemmän kuin siivousta

Alvittomaan palveluun kuuluu aina myös kohtaaminen: Pikkuapulainen siivoaa rauhassa ja käyttää koko sovitun ajan siivoukseen, jotta kiireettömälle kohtaamisellekin jää tilaa. Siivouksen ohella autamme tarvittaessa myös muissa kodin askareissa, kuten ruoanlaitossa, leivonnassa, kaupassa käynnissä tai pyykkihuollossa.

Laitamme halutessasi käynnin jälkeen kuittausviestin läheisellesi ja kerromme, mikäli huomasimme voinnissa jotain poikkeavaa. Kaukanakin asuva omainen tietää silloin, että kotona käytiin ja kaikki on hyvin.

Moni asiakkaamme on iäkäs tai toipilas, jolle säännöllinen käynti on viikon kohokohta. Meille se on työn paras osa.

Miten pääset alkuun

Ota yhteyttä puhelimitse, WhatsAppilla tai lomakkeella, myös läheisen puolesta. Kartoitamme tilanteen, teemme palvelusuunnitelman ja sovimme aloituksesta. Palvelun voi aloittaa kevyesti: yksikin tunti riittää, eikä sitoutumista vaadita.

Kysyttyä tästä palvelusta

Kuka voi saada siivouksen arvonlisäverottomana?

Arvonlisäveroton siivous on mahdollinen, kun toimintakykysi on pysyvästi tai tilapäisesti alentunut esimerkiksi ikääntymisen, sairauden, vamman tai uupumuksen vuoksi. Pikkuapu on merkitty sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin vuonna 2024, mikä mahdollistaa alv 0 % -palvelun. Palvelusta tehdään kanssasi kirjallinen palvelusuunnitelma ja sopimus verottajan ohjeiden mukaisesti. Lääkärintodistusta ei tarvita.

Mistä tiedän, kuka kotiini on tulossa?

Kerromme aina ennen jokaista käyntiä, kuka Pikkuapulainen sinulle tulee. Meillä on pieni tiimi ja jokainen siivooja käy nopeasti tutuksi. Huolehdimme siitä, että toiveesi tarvitsee kertoa vain kerran: kirjaamme ne kohdekortille, ja tieto kulkee tekijältä toiselle. Ja jos jokin ei mene nappiin, meille on todella helppo antaa palautetta, ihan yhdellä viestillä.

Pitääkö minun olla kotona siivouksen aikana?

Ei tarvitse. Moni asiakkaamme on siivouksen aikana töissä ja palaa suoraan siistiin kotiin. Yhtä hyvin voit olla paikalla, teemme työt joustavasti sinun arkesi ehdoilla. Avaimen luovutuksesta sovitaan aina erikseen ja turvallisesti. Jos toimitat meille avaimen siivousta varten, ilmoitathan kun olet tuonut sen: siitä hetkestä avain ja asuntoon pääsy ovat meidän vastuullamme.

Katso myös

Nakkaa viestiä, niin jutellaan!

WhatsApp, soitto, tekstari tai sähköposti, ihan mikä sinulle on luontevinta. Kerro tilanteesi omin sanoin, niin mietitään yhdessä sopiva apu. Kysyminen ei maksa mitään eikä sido mihinkään.

Madleena tai Katja vastaa viimeistään seuraavana arkipäivänä.